Ivar Kröger mainitaan ensi kertaa Isotalon virkatalossa Hiltulanlahdella Erik Abrahaminpoika Krögerin veljenpoikana vuonna 1703. Oli mainittu vaimo vuonna 1705. Oli Hiltulanlahden Isotalon virkatalon isäntänä vuonna 1722. Vuosina 1723-26 vain Iivarin vaimo verotettuna. Iivarin vaimo Susanna Hara oli Hatsalan kapteeninpuustellin isännän Rasmus Haran ja tämän vaimon Maria Lilian tytär. Ivarin sisko Beata taasen avioitui kyseisen Hatsalan puustellin lampuodin Tahvo Taskisen kanssa. Iivarilla ja Susannalla oli tiettävästi kolme aikuisikään varttunutta lasta, poika Johan joka syntyi ennen isonvihan aikaa vuoden 1708 tienoilla, poika Anders joka syntyi ilmeisesti vuoden 1717 aikana, sekä tytär Susanna joka puolestaan syntyi vuoden 1726 tietämissä (kuolin iästä laskettuna), uskoisin Susannan kuitenkin syntyneen muutamaa vuotta aiemmin heti 1720-luvun alkupuolella. Leski Susanna Hara avioitui sitten 12. syyskuuta 1731 Risto Lapveteläisen eli Mömmön (s.1672 k.8.2.1744) kanssa. Risto oli ollut aiemmin naimisissa Elina Hannuntytär Raatikaisen (s.1682 k.28.12.1730) kanssa. Ristolla oli ensimmäisestä liitosta Elinan kanssa ainakin lapset, Risto, Juho, Paavo ja Elin. Susanna ja Risto asuivat perheineen Räimällä, jossa myös Susanna Haran ja Ivar Krögerin lapset Susanna ja Anders varttuivat.
Perhe 1
I Ivar (Ifwar) Johaninpoika Kröger (Krögare), s. noin 1678 Kuopio, k. 1725 Kuopio, Hiltulanlahti, haudattu 17.5.1725 Kuopio1, kuolinsyy drunknat i värsjön, ikä 47v2 isä Johan Kröger
Puoliso: Vihitty noin 1704 Kuopio3 Susanna Hara, s. 1681 Kuopio, k. jälkeen 1748 Kuopio4
Vanhemmat: Erasmus Erikinpoika Hara, s. noin 1650, k. 1698 Kuopio. Maria Joonaksentytär Lilia, s. noin 1650, k. jälkeen 1706 Kuopio.
Lapset:
Johan Kröger, s. noin 1708 Kuopio, Hiltulanlahti, k. 23.10.1764 Kuopio, Hiltulanlahti5
Anders Kröger, s. 1717 Kuopio, Hiltulanlahti, k. 1771 Kuopio, Kasurila6
Susanna Kröger, s. laskettu 1726 Kuopio, Hiltulanlahti, k. 1.7.1780 Iisalmi, haudattu 9.7.1780 Iisalmi1, kuolinsyy ankara kuume, ikä 54v7
LÄHDELUETTELO
1. Historiakirjat: Kuolleet ja haudatut
2. Kuopio, Hk 1703-12, 1722-26
3. Kuopio, Hk 1704, 1705
4. Kuopio, Rk 1739-48 s.230
5. Kuopio, Rk 1739-49 s.50, Rk 1749-59 s.234
6. Kuopio, Rk 1739-48 s.230, Rk 1776-81 s.143
7. Kuopio, Rk 1739-48 s.230, Rk 1749-59 s.30
Etsi sivustoltani tietoa alla olevalla hakukoneella.Kirjoita vaikka etsimäsi henkilön sukunimi, niin haku palauttaa kaikki sillä nimellä löytyvät sivut. |