Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Viitaan Rönköt

Lisätty 29.04.2015

Kirja tulee kertomaan Juho Rönkön ja Kristiina Lyran jälkeläisistä, kirjassa myös kerrotaan molempien henkilöiden esivanhemmista ja taustoista, jotka ovat siten kaikkien kirjaan tulevien yhteisiä esivanhempia.

Kirjan aikataulua en ole vielä päättänyt, mutta alustavasti olen kaavaillut saavani kirjan valmiiksi syksyllä 2016 tai viimeistään keväällä 2017. Lopulliseen aikatauluun vaikuttaa suuresti myös kysyntä

Lue kokonaan »

Puomilan Rönköt

Lisätty 08.10.2014

Puomilan Rönköt kirja on nyt saatavissa lue tästä lisää...

Kesäterveisiä

Lisätty 20.07.2014

Kesä on mennyt muissa harrasteissa ja sukututkimus on saanut olla taka-alalla. Jonkun verran kuitenkin on tullut valmisteltua tuota syksyllä ilmestyvää kirjaa Puomilan Rönköistä. 2. elokuuta 2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseuran kokouksessa on paikalla olijoilla mahdollisuus tutustua kirjan .pdf muotoiseen raakaversioon.

Lue kokonaan »

Lisää tähän otsikko

Lisätty 19.03.2014

Olen vähitellen lisäillyt tarkempia tietoja esivanhempieni perheistä, tulen jatkamaan tietojen lisäilyä epämääräisessä järjestyksessä, mikäli kaipaat erityisesti jonkun yksittäisen henkilön tarkempia tietoja, niin ota yhteyttä.

Lue kokonaan »

Sivuston hakukone

Lisätty 01.02.2014

Lisäsin sivuston alaraunaan hakutoiminnon, jonka avulla etsittävä tieto löytyy helposti!

Liity uutiskirjeeseeni

Vastaanota uutisia Sukukirjojen tilanteesta.

Roskapostin estoon tulee selkokielinen ja sekava teksti. Niistä täytyy syöttää kenttään se sekava vaihtoehto. Mikäli tekstistä ei saa selvää niin paina (virkistä nappia niin monesti että tulee kohtuullisen luetteva) ylin sininen niistä kolmesta siinä vieressä.

*:llä merkityt kentät ovat pakollisia.

Etsi sivustoltani tietoa alla olevalla hakukoneella.

Kirjoita vaikka etsimäsi henkilön sukunimi, niin haku palauttaa kaikki sillä nimellä löytyvät sivut.